SENIORIT – TEKOÄLY – VERTAISOPPIMINEN – DIGIPEDAGOGIIKKA

Leena on tekee oppimisesta käytännönläheistä, osallistavaa ja aidosti kaikkien saavutettavaa

Leena Vainio on kokenut digiosaamisen ja tietotekniikan opetuskäytön kehittäjä ja kouluttaja jo 1980-luvulta lähtien. Hän on nähnyt tietotekniikan tulon työelämään, opetukseen ja koulutukseen, ja ollut aktiivisesti rakentamassa sen pedagogista käyttöä.

Leena Vainion kuva

Leena on tehnyt tutkimus- ja kehitystyötä erityisesti oppimisanalytiikan, oppimisen tukemisen, digipedagogiikan ja vertaisoppimisen saralla.

Eläkkeelle jäätyään Leena on seurannut aktiivisesti digikehitystä. Häntä kiinnostaa erityisesti, millaisia digi- ja tekoälytaitoja ikäihmiset tarvitsevat ja miten varmistetaan, että kaikki ikäryhmät ovat tasa-arvoisessa asemassa digitalisoituvassa maailmassa. Leena toimii vertaisopastajana pääkaupunkiseudun Enter ry:ssä ja kouluttaa digitaitoihin ja tekoälyyn liittyvissä asioissa.

Leenan koulutusteemat

Leenan koulutuksissa osallistujia kuullaan ja asioita tarkastellaan yhdessä keskustellen. Käytännön esimerkit ja osallistujien omat kokemukset ovat keskeisessä roolissa.

  • Tekoäly- ja mediataidot (2023-)
  • Oppimisanalytiikka (2015-)
  • Digipedagogiikka (1990-luvulta alkaen)
  • Autenttinen oppiminen (2012-)
  • Vertaisoppiminen (2013-)
  • Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strateginen kehittäminen (1997-)
  • Opettajien tieto- ja viestintätekniikan osaamisen kehittäminen (1995-)

  • “Kaiken kaikkiaan hyvä, selkeä ja seikkaperäinen paketti”

    Kurssi auttaa havaitsemaan haitallisia tai valheellisia netin sisältöjä sekä varomaan nettihuijauksia. Kurssi on helppokäyttöinen ja esittelee useita AI-palveluja. 
    Bright yellow stars arranged on a vivid orange and blue background with copy space.
    Asiakaspalaute
    Leenan ja Tapanin kurssiosallistujalta
  • Paljon olen oppinut tämän kurssin myötä asiasta, joka oli aivan uusi minulle!

    Tekoäly on hyvä apuri, mutta itse ruuan rakastajana, ajattelen, että se kuin resepti, jonka tuloksen tiedät vasta maistettuasi sitä. Se on siis hyvä auttaja, mutta vain perehtymällä ja varmistamalla tiedät ja opit erottamaan faktat. Paljon olen oppinut tämän kurssin myötä asiasta, joka oli aivan uusi minulle! Olen sisäistänyt ja mielestäni tämän kurssin kautta oppinut olemaan terveesti varovainen uusien asioiden kanssa ja kysyn lisätietoa muilta. Tämä kurssi on ollut melko helpolla tavalla opettava, mutta kyllä vielä vielä on matkaa, ennen kun täysin erotan mitkä ohjelmat on tekoälyllä tehtyjä, mutta nuo kivat pienet tehtävät ja omat kysymykset auttoivat. KIITOS.
    Bright yellow stars arranged on a vivid orange and blue background with copy space.
    81-vuotias nainen,
    Leenan ja Tapanin kurssille osallistuja

Miksi valita puhujaksi Leena?

  • Vuosikymmenien kokemus ja näkemys oppimisen alalta
  • Luonteva vertaisohjaaja senioreille kaikissa digiteemoissa
  • Kouluttanut urallaan tuhansia opettajia

Tutustu Leenan ja Tapanin “Seniorit ja tekoäly”-kurssiin

Tekoäly ei ole vain nuorten juttu: se on työkalu myös kokeneille osaajille, jotka haluavat kehittää osaamistaan.

Tilaa Leena puhumaan

  • Puheenvuoron pituus 30-60 min
  • Puheenvuorot paikanpäällä tai verkossa
  • Organisaatiollesi ja kohderyhmällesi räätälöity viesti
  • Kokenut ja asiantunteva puhuja, luonteva vertaisohjaaja

KYSY LISÄÄ JA PYYDÄ TARJOUS!

Kattavat maksuvaihtoehdot